sunnuntai 30. elokuuta 2015

Vi va Las Vegas!



Huh. Nyt on kongressi takana ja taas päästy takaisin töihin. Jopas oli matka, paikkaan mitä on mahdoton edes kuvailla. Keskellä aavikkoa kohoaa kaupunki neonvaloineen ja valtavine hotelli-casinoineen. Sinne me siis menimme kera 30 muun suomalaisen Dermalogica ammattilaisen.

Ohjelmassa oli suurin ihonhoitoalan kongressi, johon osallistui 4000 ihoterapeuttia ympäri maailmaa. Tehokasta opiskelua aamusta iltaan ja niin oli paljon asiaakin. Teemana meillä oli Only Connect. erilaiset kontaktit niin asiakkaisiin, tuotteisiin ja toisiin hoitoloihin. Kontakteja kyllä syntyikin. Oli taas mahtavaa tavata kolleegoita ympäri maailmaa ja jakaa omia kokemuksia tuotteista ja hoidoista.
Saimme kuulla alan uusimpia tuulia ja myös mihin suuntaan Dermalogica on tulevaisuudessa menossa. Fite- kampanja oli isosti esillä myös kongressissa. Dermalogican avulla jo yli 61000 naisyrittäjää on saanut lainan. Kuinka huikeeta! Meissä on uskomaton voima ja mahdollisuus todella vaikuttaa. :)
Tottakai ohjelmassa oli myös lanseerauksia.Tulossa on 17 uutta tuotetta! Osa täysin uusia, osa vanhojen tuotteiden päivitystä ja liuta ammattituotteita ja yksi aivan uusi hoito.
Tulossa on muunmuossa uusia tehoaineita AgeSmart sarjaan, uusi tehokosteuttava Primer, kosteuttava tehotuote nuorille Clear Start-linjaan, hiilinaamio UltraCalmin linjaa (mikä on todella jännittävän musta ja tehokas) ja mullistava IonActive-hoito.
Onneksi ensimmäisiä uutuuksia pitäisi tulla markkinoille jo syksyllä.
 
Tässä linkki videoon. Hiukan tunnelmia Las Vegasista.





tiistai 30. kesäkuuta 2015

Terve iho sisältä päin






Vaikka kuinka hyvillä tuotteilla ihoa hoitaisi kaikkea ei voi päältäpäin korjata. Iho on meidän suurin elin ja meissä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Miten syömme, juomme, nukumme, liikumme ja elämme elämäämme. Terve iho tulee sisältäpäin.


Pääsin mukaan valmistuvan ravintoterapeutin lopputyöhön ja sain samalla hyvän syyn hiukan tarkistaa omia ruokatottumuksiani.

Minä itsekkään en todellakaan ole mikään ravinto-oppaiden mallioppilas, mutta olen kuitenkin yrittänyt hiukan tarkkailla mitä suuhuni laitan. On paljon asioita joita tiesin jo ennestään tekeväni täysin väärin, mutta yllättävän paljon vääriä käsityksiä oli myös niissä ruokatottumuksissa, jotka luulin tekeväni oikein.

Muutamat isoimmat ahaa elämykset oli mm. aamupala. Olen aina syönyt aamupalan, joten mielestäni olen tehnyt viisaasti verrattuna siihen isoon joukkoon, joka skippaa koko aamiaisen. Minun aamupalani on ollut esim. hedelmiä, leipää, puuroa, maustamatonta jugurttia ym. Kaikki kuulemma ihan hyviä, mutta vain hiilihydraattipitoisia. Toki noita voi syödä, mutta aamiainen pitäisi olla samalla tavalla rakennettu, kuin päivällinen tai lounas, eli myös niitä proteiineja tarvitaan jotta vireys pysyisi työpäivän ajan hyvänä. No nyt sitä sitten on paisteltu munia ja vaihdettu ohuen ohuet kinkkusiivut tuhdimpiin lihaleikkeisiin.

Toinen virhe on tapahtunut öljyissä. Olen aina luullut että voi on pahasta ja täytyy käyttää öljyjä. Väärin. Öljyjä taäytyy kyllä käyttää, muttei ruuanlaitossa. Öljyt ei kestä kuumentamista vaan härskiintyy. Voi on tarkoitettu paistamiseen. En myöskään saanut tarpeeksi Omega3 rasvoja joten vaihdoin käyttämäni öljyt Omega3-öljyihin. Olin yllättynyt kuinka vähän perus oliiviöljyssä oli oikeita rasvoja. Toinen virhe oli tapahtunut leivänpäälle laittamissani oivariineissa ja kevyt tuorejuustoissa. Kevytmargariinien rasvakoostumus on usein huonompi kuin rasvaisempien margariinien. Huonoa eli kovetettua rasvaa on liikaa suhteessa hyvän eli tyydyttymättömän rasvan määrään. Olennaisinta ei siis ole rasvan määrä, vaan minkä laatuista rasva on. Valitettavasti kaikki kevyt on ladattu täyteen jotain korvaavia ainesosia, joten se mitä syö kannattaa olla mahdollisemman prosessoimatonta.

Koko tässä ravintoprosessissa olen erityisen kiinnostunut sen vaikutuksista ihooni.

Ihon kannalta tärkeimpiä on juuri nuo oikeat rasvat. Niitä saa öljyjen lisäksi esim. pähkinöistä, kalasta ja avokadosta. Itse näin kuivaihoisena odotan innolla mahdollisia tuloksia.

On tietysti tärkeää juoda paljon vettä. Tosin yllätyksenä minulle tuli, että veden pitäisi olla huoneen lämpöistä, jotta se imeytyisi kunnolla. Aamulla olisi myös hyvä ripauttaa vesilasiin hiukan suolaa ja sitruunaa maun raikastajaksi, jotta yön aikana tullut suolatasapaino korjaantuisi. Minulle tämä lämmin suolavesi yhdistelmä, on ollut aikas iso haaste. :) Vielä juon veteni kylmänä...

Vitamiineista on myös pidettävä huolta. Iholle tärkeimpiä on A-, C- ja E-vitamiinit. Nämä ovat luonnon antioksidantteja ja auttavat ihoa suojautumaan auringon-, ilmansaasteiden ja muiden ulkoisten haittojen varalta. 

A-vitamiinia saa mm porkkanasta, vihreistä kasviksista, tomaatista, paprikasta, kurpitsasta ja melonista. 
C-vitamiini auttaa kollageenin muodostumisessa, sitä saa hedelmistä ja vihanneksista, kuten appelsiinista, greipistä, papaijasta, mansikoista, kiivistä. melonista, parsasta ja kukkakaalista.
E- vitamiinii ehkäisee ennenaikaista ikääntymistä. Kasviöljyt, pähkinät, siemenet, oliivit, pinaatti ja parsa sisältävät runsaasti E-vitamiinia.

Sinkki ja Seleeni
Hivenaineista sinkillä on merkittävin rooli ihon terveydelle. Sitä tarvitaan kollageenin muodostuksessa, A-vitamiinin toiminnan tukena ja iho-ongelmissa, kuten aknessa, ruusufinnin hoidossa ja psoriaasissa.
Seleeni on tärkeä antioksidantti, joka auttaa estämään ihon ennenaikaista vanhenemista.

B2 ja B6
Vesiliukoiset B-vitamiinit vaikuttavat ihon kuntoon monin tavoin. B2-vitamiinin puute voi aiheuttaa sekaiholle tyypillisiä kuivia, hilseileviä ja rasvaisia kohtia ihoon. Myös suupielien halkeilu voi johtua B2-vitamiinin liian vähäisestä saannista.
B6-vitamiinin puute aiheuttaa rasvaisen, tulehtuneen ihon tyypillisimmin nenän, kulmakarvojen ja hiusrajan tienoille. B2-vitamiinin lisäksi myös B6-vitamiinin puute voi aiheuttaa suupielien halkeamia.

Minulla ei ole mitään hajua kuinka paljon näitä ihoystävällisiä vitamiineja minulta jää puuttumaan, joten olen ratkaissut ongelman syömällä monivitamiini valmistetta monipuolisen ruoan lisäksi. Iho on valitettavasti ravintoketjun hännillä. Eli kaikki mitä syöt ja juot menee ensisijaisesti, muille sisäelimille ja iho saa mitä jäljelle jää. Eli jos ruokavaliosta puuttuu jotakin niin se varmasti puuttuu ihosta. 

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Miten paljon tiedät auringosta?

Testaa kuinka aurinko-viisas oikein olet. Vastaus vaihtoehdoista voi olla oikein yksi tai useampi.

1. SPF -luku kertoo suojatehosta näitä säteitä vastaan.
A. UVA
B. UVB
C. UVA sekä UVB

2. Palamissuoja lasketaan kertomalla tuotteen suojakerroin ihotyypin mukaan. Käytännössä aika on kuitenkin
A. Lyhyempi
B. Pidempi

3. UVB - säteily
A. Tunkeutuu ihon pintaosiin ja aiheuttaa palamista
B. Ruskettaa
C. Altistaa ihosyövälle

4. UVA - säteily
A. Tunkeutuu ihon syvempiin kerroksiin
B. Aiheuttaa ihon ennenaikaista vanhenemista.
C. Lisää pigmenttimuutoksia ihossa

5. Jos tuotteessa on UVA- logo. Sen suojateho UVA-säteitä vastaan on
A.1/4 UVB -suojasta
B. 1/3 UVB -suojasta
C. 1/2 UVB -suojasta

6. UV - suojaa on olemassa kahden laista: fysikaalista- ja kemiallista suojaa. Herkkäihoisille ja lapsille tulee käyttää
A. Fysikaalista UV- suojaa (heijastaa valon pois ihon pinnalta)
B. Kemiallista UV-suojaa (päästää UV-valon ihon sisään ja sitten estää sen vaurioittamasta solujen DNA:ta)

7. Riittävä määrä aurinko suojaa aikuisten kasvoille on
A. Herneen kokoinen määrä
B. Puoli teelusikallista
C. Teelusikallisen verran

8. Ihon palaminen on
A. Lämmön aiheuttamaa punehtumista
B. UV-säteilyn aiheuttama valokemiallinen tulehdusreaktio
C. Merkki siitä, että ihon UV-säteilyn aiheuttamat soluvauriot ovat ylittäneet ihon sietokyvyn

9. Rusketus on
A. Terveyden ja hyvinvoinnin merkki
B. Ihon puolustautumiskeino UV-säteilyn haitallisia vaikutuksia vastaan
C. Valokemiallinen tulehdusreaktio

10. Spf 10 suojaa 52% haitallisilta säteiltä. Suojakerroin 20 suojaa ihoa n. 90% haitalisilta säteiltä. 100% suojaa ei ole olemassakaan. Ihon oma rusketus vastaa suojakerrointa
A. 4
B. 6
C. 8

11. After Sun-voide
A. Pysäyttää auringon aiheuttaman palovamman
B. Kosteuttaa
C. Rauhoittaa ja ehkäisee tulehdusta

Hei
Vastaukset:
1.B, 2.A (sillä siihen vaikutta myös tuotteen käyttömäärä, säteiden voimakkuus, uiminen, hikoilu ja pyyhkeen käyttö), 3.ABC, 4.ABC, 5.B, 6.A, 7.C, 8.BC, 9.BC, 10.A( spf4 suojaa ihoa haitallisilta säteiltä n.10%), 11.ABC

tiistai 17. helmikuuta 2015

Kemiallinen kuorinta!

Kuinka monet tuskailee acnen, arpien, pigmenttimuutosten tai pienten hiusjuonteiden kanssa? Aika monet!

Mitään tuloksia ei saada hetkessä ja hoitaminen vaatii paljon niin ammattilaisilta, kuin kotihoidoltakin. Jotta tuloksia saataisiin, on tehokas kuorinta välttämätöntä. Siksi hoitoloissakin panostetaan, aina vaan tehokkaampiin hoitoihin.

Meillä uutena hoitomuotona on tullut BioSurface Peel - kemiallinen kuorinta.




Mikä on kemiallinen kuorina?

Kemialliset kuorinnat ovat yksiä suosituimpia ammatti-ihonhoidon palveluista. Niillä saadaan parannettua ihon laatua, rakennetta ja sävyä. Kaikki kemialliset kuorinnat poistavat ihon pinnalta uloimpia kerroksia. Ihon pinnalta poistetaan erilaisilla hapoilla elottomia soluja ja iholle kertynyttä likaa. Kuorinnan voimakkuuden määrittelee kemiallinen raaka-aine ja sen pitoisuus, muiden tekijöiden ohella. Monissa kemiallisissa kuorinnoissa haittana ovat voimakkaat sivuvaikutukset kuten tulehdus, pigmenttimuutokset, tai arvet. Näitä sivuvaikutuksia ilmenee monesti liian syvälle ihoon kohdistuneissa kuorinnoissa. Näitä voimakkaampia hoitomuotoja tehdään pääasiassa vain ihotautilääkäreiden toimesta.

BioSurfice Peel -hoidon avulla saadaan samat loistavat tulokset, ilman yleisiä riskejä tai palautumisaikaa. BioSurfice Peel -hoidossa käytämme kaksivaiheista kuorintaa. Nopeavaikutteinen kuorinta takaa upeat tulokset, ilman palautumisaikaa

Mikä vaikuttaa hoidon tehokkuuteen?

Ihon terveys on varmasti yksi tärkeimmistä tekijöistä. Ihon pinnan tulee olla ehjä ja suojabarriäärin kunnossa. Näin ollen hapot eivät imeydy liian syvälle ja vaurioita ihoa. Kuorintaa ei tule koskaan tehdä jos iholla on psoriasista tai jokin muu ihottuma, koska tulehdus voi laukaista ärsytyksen. Hoitoja ei tehdä myöskään raskaana oleville tai imettäville naisille.

Hoitoa ennen iholle on aina tehtävä tuotteista ihotesti ja kaikki mahdolliset esteet on tarkistettava (esim allergiat).

Mitä tapahtuu BioSurface -kuorinnan jälkeen?

Välittömästi kuorinnan jälkeen:
Ihon uloimpia kerroksia on poistettu. Iho voi olla kosketusherkkä, kuumottaa, kiristää tai jopa punoittaa. 
On todella tärkeää, kuinka ihoa hoidetaan heti kuorinnan jälkeen. Ihoa on vahvistettava ja kosteutettava ja ennen kaikkea suojattava hyvin fysikaalisella auringonsuojalla, jotta iholle ei tule vaurioita.

72h kuorinnan jälkeen:
Ihon uusiutuminen alkaa ja muutoksia alkaa näkyä. Ihon kuorintaprosessi on lakannut. Iholla voi näkyä tummuutta pigmentoituneiden alueiden ympärillä, koska ne nousevat ihon pinnalle. Iho voi olla myös kuiva ja hilseillä.

Siitä eteenpäin:

Ihon hilseilyä voi ilmentyä yleisimmin 1-5 päivää hoitopäivästä. Kuorinnan syvyydestä riippuen, hilseily loppuu viimeistää 10 päivän kuluttua.

Ihon huolen aiheesta ja - kunnosta riippuen tulokset näkyvät usein vasta muutaman hoitokerran jälkeen.


Aiemmin olin itse todella skeptinen kemiallisten kuorintojen tehosta ja niiden tarpeellisuudesta. Olen nähnyt niin paljon kuvia punoittavista ja tulehtuneista ihoista kyseisten hoitojen jälkeen. Oma ihoni on todella herkkä ja pintakuiva, mikä ei yhtään lisännyt intoani ottaa moisista edes selvää. 
Nyt kun minulle on tehty hoito BioSurfice Peelillä on käsitykseni kemiallisista kuorinnoista muuttunut täysin. Oma ihoni ei punoittanut hoidossa lainkaan ja mitään kiristävää tunnetta ei ollut kolmeen päivään, eikä sen jälkeenkään. Päin vastoin, ihoni on ollut silea ja kuulas, juuri niinkuin se voi parhaimmillaan ollakkin. :)






tiistai 23. joulukuuta 2014

Erikoiset miliumit

Hirvittävän monilla on ainakin joskus ollut miliumeja, mutta kuinka moni oikeasti tietää mitä ne on?
Milium eli luufinni. Nämä ovat yleensä 1-2mm läpimitaltaan olevia pieniä helmenvalkoisia näppyjä ihossa. Pääasiassa miliumeja ilmestyy kasvojen alueelle ja eniten niitä on silmien ympärillä, poskipäillä ja otsassa. Nämä näpyt eivät kutise tai punoita. Ne ovat lähinnä vain kosmeettinen haitta.
Miliumit ovat kuona-aine kertymiä mitä tulee aivan ihon pintakerroksen alle. Ihon alle muodostuu kivikova kuula sarveismassaa. Ne voi tuntea ja nähdä helposti. Näitä voi ilmestyä kaiken ikäisille ihmisille, jopa vastasyntyneille.
Hyvin monilla miliumeja tulee enemmän, jos iho on kuiva. Toisilla on niin voimakas taipumis näihin, ettei oikea kosteutuskaan ongelmaa poista, toki vähentää sitä selvästi.
Luufinnejä voi olla yksittäisiä tai niitä voi ilmestyä enemmänkin. Ihottuma-alueille tai arpiin voi myöskin tulla jopa isompiakin miliumeja.
Miliumit eivät sijaitse ihohuokosissa, vaan ihon pinnan alla. Tästä johtuen niitä ei pysty puristamaan pois. Niiden poistaminen onnistuu helpoiten kosmetologilla, esim kasvohoidon yhteydessä. Jotta milium saataisii pois ihosta, on ihoon tehtävä pieni reikä, mitä kautta tukkeuman saa pois. Kosmetologi saa tehtyä tämän siististi ja hygieenisesti, niin ettei iho ärry tai tulehdu.
Kovin lähellä silmää sijaitsevat miliumit poistaa silmälääkäri.
Poiston jälkee oikeat hoitotuotteet auttavat, etteivät ne tule heti uudestaan. Dermalogicalta parhaita ovat Intensive eye repair- silmänympärysvoide, Skin hydrating masque-kosteuttava naamio kasvoilleja silmänympäsrille ja Daily Microfoliant-hellävarainen kuorinta.

torstai 11. joulukuuta 2014

Mitkä ihmeen INCI:t

Nyt minulta ehdittiin jo kysyä, mitä nämä INCI:t oikein ovat. Eli tääsä INCI:n lyhyt oppimäärä.

Kosmeettisen tuotteen aineosat merkitään pakkauksiin yhteisen nimistön, ns. INCI-nimien (international Nomenclature Cosmetic Ingredient) mukaan.INCI- lista on lakisääteinen Euroopan unionin jäsenvaltioissa ja se täytyy löytyä jokaisesta tuotteesta. Tämän listan avulla on helppo tunnistaa aineet samalla nimellä ja esim. välttääa siakasta allergisoivia tai herkistäviä raaka-aineita.  Listaan on merkitty tuotteet painon mukaan, niin että se ainesosa, jota tuotteessa on eniten on merkattu ensimmäiseksi. Ainesosat, joita on tuotteessa alle 1% , voidaan merkitä listan loppuun missä järjestyksessä tahansa.

Kuluttajen kannalta tärkeimmät raaka-aineet listalta ovat ensimmäiset 3. Ne ovat tuotteen vaikuttavat raaka-aineet.

Aina nämä listat eivät vain helpota tuotteiden sisällön lukua. Uuden lain myötä kasviperäiset raaka-aineet jouduttiin muuttamaan, INCI- listalla eri muotoon. Ennen riitti, kun kyseinen kasvi mainittiin, mutta nykyään kasvin eri osat on merkattava. Tästä johtuen lähes kaikista tuoteista löytyy raaka-aineena vesi. Kaikki kasvit kun sisältävät vettä. (Tuotteisiin ei siis suinkaan ole lisätty vettä)

INCI- lista ei myöskään kerro aivan kaikkea tuotteen tehosta. Voi olla kaksi eri tuotetta, joissa on samat raaka-aineet, mutta ne toimivat täysin eri tavalla. Raaka-aineiden lisäksi pitäisi tietää, millaisilla viejä aineita tuotteessa on ja onko raaka-aineita yhdistelty erilaisiksi komplekseiksi.


INCI:en ihmeitä: Voihan silikonit!

Silikoneista on varmasti kaikki kuulleet. Ainakin rintavarustuksissa, muoveissa ja jopa kosmetiikassa.

Mitä nämä mystiset silikonit sitten oikein ovat?
Tunnetuimmat silikonit ovat muovia ja täysin synteettisesti laboratoriossa valmistettuja. Ne silikonit mitä kosmetiikka käyttää eivät kuitenkaan ole muovia. Silikoneja on käytetty kosmetiikassa jo 50-luvulta lähtien. Tänä päivänä lähes joka toisessa kosmetiikka tuotteessa on käytetty silikoneja. 

Mistä sana silikoni tulee?
Kosmetiikan käyttämät silikonit ovat pääasiassa maamineraaleja. Itse asiassa Piioksidia ( pii = engl. silicon). Esim. hiekka ja kvartsi ovat piioksidia. Pii on toiseksi yleisin alkuaine heti hapen jälkeen. Piioksidin INCI-nimi on silica. Kosmetiikkatuotteissa nämä silikonit eivät tuki ihoa ja antavat ihon hengittää ja toimia täysin normaalisti. Ne auttavat suojaamaan ihoa ja helpottavat tuotteen levittymistä.

Yleisimpia siliconeja joita tuotteissa käytetään on Dimethiconet. (Silikonin "perusmuoto") Nämä mm. suojaavat ihoa ja ovat veteen liukenemattomia. Silikonit eivät myöskään imeydy ihoon. Dermalogican tuotteista tätä raaka-ainetta löytyy esim. Barrier Repairista ja SkinPerfect Primerista
Toinen yleisimmistä silikoniryhmistä on Syklosiksaani ( INCI Cyclopentasiloxane, Cycloheksasiloxane ym) Näitä käytetään paljon mm. antiperspiranteissa ja deodoranteissa, sekä värikosmetiikassa ja aurinkovoiteissa. Nämä haihtuvat myöhemmin pois hiusten tai ihon pinnalta.



Aiemmin silikoneja haluttiin välttää varsinkin hiushoitotuotteissa, koska pelättiin tuotteiden kerrostumista ja muiden aineiden imeytymisen huonontumista. Silikoneja käytetään paljon hoitotuotteissa antamaan hiuksille kammattavuutta. Raaka-aineet ovat kuitenkin parantuneet ajan saatossa ja silikonejen välttäminen on nykyään turhaa.  Erilaiset ihot voivat toki reakoida silikoneille tai niiden johdannaisille eri tavalla, mutta pääasiassa ne ovat hyvin siedettyjä raaka-aineita.